Kiinteistöalan huippuosaajasta Tero Lehtosesta Axiom Advisorsin toimitusjohtaja

Axiom Advisors kehittyy Tero Lehtosen johdolla yhä kokonaisvaltaisemmaksi kiinteistöpalveluiden neuvonantajaksi. Aiemmin Jones Lang LaSalle Finland Oy:n (JLL) toimitusjohtajana toimineella Lehtosella on vahva kokemus liiketoiminnan kasvattamisesta. Lehtonen aloittaa Axiom Advisorsin toimitusjohtajana ja osakkaana 16. syyskuuta 2024 alkaen.

Lehtonen on koulutukseltaan kiinteistötalouden diplomi-insinööri ja tekniikan tohtori Teknillisestä korkeakoulusta (nykyinen Aalto-yliopisto). JLL Finlandissa toimiessaan Lehtonen nosti yrityksen kiinteistöarviointi- ja konsultointipalvelut alansa markkinajohtajaksi, monipuolisti yrityksen palvelutarjontaa asiakaslähtöiseksi sekä profiloi yrityksen kaupallisen kiinteistöalan ajatusjohtajaksi Suomessa.

Axiom Advisorsin aiempi toimitusjohtaja Joona Reunanen siirtyy täysipäiväisesti työtä tekeväksi hallituksen puheenjohtajaksi. Reunanen iloitsee, että Suomen kiinteistöarvioinnin grand ”old” man valitsi heidät.

”Olen tuntenut Teron jo 20 vuotta. Hänen laaja kokemuksensa kiinteistöalan eri tehtävistä avaa meille uusia mielenkiintoisia kasvumahdollisuuksia ja Teron historia neuvonantoyhtiön johdossa tukee myös yhtiömme kehitystavoitteita. Kuitenkin kaikkein arvokkaimpana asiana Teron mukaantulossa pidän hänen persoonaansa ja mainettaan ihmisenä, työkaverina ja johtajana”, kertoo Reunanen.

Luotettava maine, ketteryys ja asiantuntijuus tuovat kasvua tässäkin ajassa

Lehtonen katsoo kiinteistö- ja rakennusalaa laajasta mittakaavasta myös aktiivisen hallitustyöskentelynsä ansiosta. Hän on muun muassa Jatke-konsernin, S-Pankki Kiinteistöjen ja Inteconin hallitusten sekä Raklin neuvottelukunnan jäsen. Axiom Advisorsin ketteryys ja kasvuhakuisuus ovat tehneet Lehtoseen vaikutuksen. Hän toteaa, että on poikkeuksellista, miten yritys on onnistunut kasvamaan taantuman aikana.

”Kun menestyy myös haastavassa markkinassa, on perusta kunnossa lähteä hakemaan kasvua yhä laaja-alaisemmin. Axiom Advisorsissa on selkeästi osattu kehittää sellaiset toimintatavat, jotka tuottavat tulosta suhdanteista riippumatta”, sanoo Lehtonen.

Laadukkuus ja asiantuntijuus korostuvat Lehtosen puheissa, mutta yhtä lailla vetovoimaisen Axiom Advisorsista tekivät sen suomalainen jalanjälki ja ihmiset.

”Yrityksessä houkuttelivat erityisesti sen erinomainen maine, kotimaisuus ja taitavat työntekijät, jotka tunsin jo vuosien takaa”, kertoo Lehtonen.

Axiom Advisors Oy on suomalainen kiinteistöalan kaupallinen neuvonantoyritys. Vuonna 2019 perustettu yhtiö tarjoaa toimitilasektorin institutionaalisille kiinteistösijoittajille kiinteistövarallisuuden johtamiseen suunnattuja palveluja, joita ovat tällä hetkellä projektivuokraus, kiinteistövarainhoito sekä strateginen neuvonanto. Axiom Advisorsin palveluksessa työskentelee yhteensä 10 kiinteistöalan ammattilaista, jotka tuntevat toimistovuokralaisten tarpeet vuosikymmenten kokemuksella. Neuvonantajillamme on laaja-alainen kokemus kiinteistöjen omistajien kohtaamista haasteista sekä mahdollisuuksista. Tuotamme ratkaisuja, joiden avulla kiinteistöt vastaavat par-haiten käyttäjiensä tarpeisiin ja toiveisiin.

Lisätietoja:
Joona Reunanen
Partner
Axiom Advisors Oy
+358 45 179 8778

www.axiom.fi

Tero Lehtonen
CEO, Partner
Axiom Advisors Oy
+358 40 565 5389

www.axiom.fi