Axiom Advisors on nimittänyt Sari Mänttärin Head of Finance -rooliin vahvistamaan yhtiön talousosaamista. Sari aloitti tehtävässään 17.9.2025 ja vastaa jatkossa taloushallinnosta sekä raportoinnin kehittämisestä. Hän työskentelee myös uuden Selena Kiinteistöt -portfolion talousraportoinnin parissa.
Sarilla on yli 20 vuoden kokemus talous- ja raportointitehtävistä kiinteistö- ja rakennusalalla. Ennen Axiomiin liittymistä hän toimi Kreate Group Oyj:ssä raportoinnin sekä talousprosessien ja -järjestelmien kehityksen parissa. Tätä ennen Sari työskenteli pitkään Sponda Oyj:ssä, jossa hän vastasi muun muassa konsernitason ulkoisesta ja sisäisestä raportoinnista.
”Olen innoissani päästessäni kehittämään Axiomin talousprosesseja ja raportointia. Erityisesti Selena Kiinteistöt -portfolion talousprosessien rakentamisessa alusta alkaen pääsen hyödyntämään laajaa kokemustani eri talouden osa-alueista. Koen, että Axiom Advisorsin kokoinen yhtiö tarjoaa myös mahdollisuuden päästä lähemmäs liiketoimintaa ja tekemään monipuolisesti eri asioita”, Sari kertoo.
”Hienoa saada kokenut talouden ammattilainen vahvistamaan tiimiämme. Sarin monipuolinen kokemus eri talouden rooleista tuo mukanaan arvokasta osaamista taloushallinnon kehittämiseen, mikä on tärkeä askel eteenpäin kasvupolullamme”, toteaa Axiom Advisorsin toimitusjohtaja Tero Lehtonen.

Lisätietoja:
Tero Lehtonen
CEO, Partner
Axiom Advisors Oy
+358 40 565 5389
www.axiom.fi
Sari Mänttäri
Head of Finance
Axiom Advisors Oy
+358 40 720 4859
www.axiom.fi
Axiom Advisors Oy on suomalainen kiinteistöalan kaupallinen neuvonantoyritys. Vuonna 2019 perustettu yhtiö tarjoaa institutionaalisille kiinteistösijoittajille kiinteistövarallisuuden johtamiseen suunnattuja palveluja, joita ovat tällä hetkellä kiinteistöarviointi, kiinteistövarainhoito, projektivuokraus, strateginen neuvonanto, toimitilavälitys sekä vuokralaisedustus. Axiom Advisorsin palveluksessa työskentelee yhteensä 16 kiinteistöalan ammattilaista, jotka tuntevat kiinteistösijoittajien ja toimitilavuokralaisten tarpeet vuosikymmenten kokemuksella. Neuvonantajillamme on laaja-alainen kokemus kiinteistöjen omistajien kohtaamista haasteista sekä mahdollisuuksista. Tuotamme ratkaisuja, joiden avulla kiinteistöt vastaavat parhaiten käyttäjiensä tarpeisiin ja toiveisiin.
Axiom Advisors toimii kansainvälisen kiinteistöneuvonantaja Savillsin yhteistyökumppanina Suomessa. Savills (SVS) on Lontoon pörssissä listattu yhtiö, jolla yhteistyökumppaneineen on yli 700 toimistoa ja noin 42 000 työntekijää maailmanlaajuisesti.