Axiom Advisors on vahvistanut Asset Management -tiimiään ja nimittänyt Lotta Sirkemaan Asset Manageriksi 1.10.2025 alkaen. Lotta työskentelee uuden Selena Kiinteistöt-portfolion parissa.
Lotta siirtyy Axiomille Spondalta, jossa hän työskenteli 3,5 vuoden ajan useissa eri tehtävissä sekä organisaation kehittämisen että toimitilavuokrauksen parissa. Viimeisimpänä ennen Axiomin tiimiin liittymistä hän työskenteli Junior Leasing Managerina Spondan toimistovuokrausyksikössä, toimien uudisvuokraajana pääkaupunkiseudulla sijaitsevissa kiinteistöissä. Opiskeluaikoinaan Lotta työskenteli myös Catellalla tutkimusapulaisena.
”Olen todella innoissani aloittamassa Axiomilla Selena Kiinteistöjen parissa. Olen seurannut Axiomin toimintaa jo pitkään, ja minuun on tehnyt vaikutuksen yrityksen asiantunteva porukka sekä vahva tekemisen meininki. Mukavien ihmisten lisäksi on hienoa päästä työskentelemään monipuolisten ja kiinnostavien kohteiden parissa sekä olla mukana kehittämässä ja viemässä Axiomin toimintaa eteenpäin,” Lotta kertoo.
”On mahtavaa saada Lotta mukaan Axiomin tiimiin. Hänen energinen ja motivoitunut asenteensa sekä tuoreet näkemyksensä vahvistavat tiimiämme erinomaisesti ja tukevat Selena Kiinteistöjen menestystä,” toteaa Axiom Advisorsin partner Petteri Säntti.

Lisätietoja:
Petteri Säntti
Partner
Axiom Advisors Oy
+358 40 764 3927
www.axiom.fi
Lotta Sirkemaa
Asset Manager
Axiom Advisors Oy
+358 40 649 7354
www.axiom.fi
Axiom Advisors Oy on suomalainen kiinteistöalan kaupallinen neuvonantoyritys. Vuonna 2019 perustettu yhtiö tarjoaa institutionaalisille kiinteistösijoittajille kiinteistövarallisuuden johtamiseen suunnattuja palveluja, joita ovat tällä hetkellä kiinteistövarainhoito, projektivuokraus, toimitilavälitys, kiinteistöarviointi, vuokralaisedustus sekä strateginen neuvonanto. Axiom Advisorsin palveluksessa työskentelee yhteensä 17 kiinteistöalan ammattilaista, jotka tuntevat kiinteistösijoittajien ja toimitilavuokralaisten tarpeet vuosikymmenten kokemuksella. Neuvonantajillamme on laaja-alainen kokemus kiinteistöjen omistajien kohtaamista haasteista sekä mahdollisuuksista. Tuotamme ratkaisuja, joiden avulla kiinteistöt vastaavat parhaiten käyttäjiensä tarpeisiin ja toiveisiin.
Axiom Advisors toimii kansainvälisen kiinteistöneuvonantaja Savillsin yhteistyökumppanina Suomessa. Savills (SVS) on Lontoon pörssissä listattu yhtiö, jolla yhteistyökumppaneineen on yli 700 toimistoa ja noin 42 000 työntekijää maailmanlaajuisesti.