Axiom Advisors vahvistaa arviointi- ja konsultointitiimiään nimittämällä Tero Vanhasen Director-rooliin. Hän aloitti tehtävässään kesäkuun 2026 alussa.
Tero on valmistunut kiinteistötalouden diplomi-insinööriksi Aalto-yliopistosta, jossa hän saattoi loppuun Teknillisessä korkeakoulussa aloittamansa opinnot. Hänellä on lisäksi yleisauktorisoidun kiinteistöarvioijan (AKA) ja Keskuskauppakamarin hyväksymän kiinteistönarvioitsijan (KHK) pätevyydet.
Ennen siirtymistään nykyisiin tehtäviinsä Tero toimi yli kahdeksan vuoden ajan Cushman & Wakefieldillä arvioinnin eri tehtävissä, viimeisimpänä Valuation Managerina. Kiinteistöalan uransa hän aloitti Vantaan kaupungin Tilakeskuksessa.
”Suuri kiitos Axiom Advisorsille luottamuksesta ja tästä mahdollisuudesta. Yhtiö on jo vakiinnuttanut asemansa useilla kiinteistöalan palvelualueilla, ja uskon sillä olevan erinomaiset edellytykset nousta Suomen arvostetuimpien kiinteistöarvioinnin toimijoiden joukkoon. On hienoa päästä mukaan rakentamaan tätä kasvutarinaa yhdessä monipuolisen asiantuntijajoukon kanssa”, Tero arvioi.
”Loistavaa saada Teron kaltainen kokenut arvioinnin ammattilainen vahvistamaan tiimiämme. Hän tuo mukanaan aimo annoksen osaamista, joka täydentää olemassa olevan tiimimme vahvuuksia. Olemme reilun vuoden kuluessa saaneet arviointiliiketoiminnan lupaavasti liikkeelle, ja Teron nimitys on yksi askel eteenpäin kasvupolullamme”, toteaa Axiom Advisorsin toimitusjohtaja Tero Lehtonen.

Lisätietoja:
Tero Lehtonen
CEO, Partner
Axiom Advisors Oy
+358 40 565 5389
www.axiom.fi
Tero Vanhanen
Director
Axiom Advisors Oy
+358 40 527 1263
www.axiom.fi
Axiom Advisors Oy on suomalainen kiinteistöalan kaupallinen neuvonantoyritys. Vuonna 2019 perustettu yhtiö tarjoaa institutionaalisille kiinteistösijoittajille kiinteistövarallisuuden johtamiseen suunnattuja palveluja, joita ovat tällä hetkellä kiinteistövarainhoito, projektivuokraus, toimitilavälitys, kiinteistöarviointi, vuokralaisedustus sekä strateginen neuvonanto. Axiom Advisorsin palveluksessa työskentelee yhteensä 24 kiinteistöalan ammattilaista, jotka tuntevat kiinteistösijoittajien ja toimitilavuokralaisten tarpeet vuosikymmenten kokemuksella. Neuvonantajillamme on laaja-alainen kokemus kiinteistöjen omistajien kohtaamista haasteista sekä mahdollisuuksista. Tuotamme ratkaisuja, joiden avulla kiinteistöt vastaavat parhaiten käyttäjiensä tarpeisiin ja toiveisiin.
Axiom Advisors toimii kansainvälisen kiinteistöneuvonantaja Savillsin yhteistyökumppanina Suomessa. Savills (SVS) on Lontoon pörssissä listattu yhtiö, jolla yhteistyökumppaneineen on yli 700 toimistoa ja noin 42 000 työntekijää maailmanlaajuisesti.